Suunnistaminen tarjoaa vauhtia ja virkistystä kaiken ikäisille

24.4.2018

Suosiotaan jatkuvasti kasvattava suunnistus on harrastus, joka yhdistää luonnossa liikkumisen, kuntoilun ja kokemukset. Lisäksi suunnistus tarjoaa haastetta koordinaatio- ja päättelykyvylle. Harrastusareenana toimii useimmiten metsä, missä liikkuminen on tärkeä osa metsien monikäyttöä. Luonto on yhdenvertainen liikuntapaikka, jonne kaikilla on jokamiehenoikeuksien puitteissa pääsy. Suunnistaminen edellyttää kuitenkin lupaa maanomistajalta, ja metsäluonto on huomioitava reitin suunnittelussa ja tapahtumien toteutuksessa.

Suunnistaa voi myös kaupungissa, mutta pääasiallisen harrastusympäristön tarjoavat metsät. ”Yhteistyö seuran, harrastajien ja metsänomistajien kesken on edellytys lajille. PEFC-sertifioinnin vaatimukset näkyvät esimerkiksi siinä, mitkä alueet rajataan pois reitiltä,” selventää Borgman eri toimijoiden rooleja.

”Suunnistus on helppo ja halpa harrastus aloittaa, sillä se ei vaadi erityisempiä varusteita. Sopivilla kengillä ja ulkoiluvaatteilla pääsee alkuun,” kannustaa lajin pariin Stefan Borgman, suunnistaja ja metsäammattilainen. Vauhdikas laji houkuttelee pariinsa yhä uusia innostuneita. ”Suunnistuksen suosio on nousussa, sillä siinä pääsee luontoon ja liikkumaan metsässä. Aloittaminen ei myöskään katso ikää, vaan tämä on lähes vauvasta vaariin sopiva harrastus. Erilaisia ratoja löytyy kaiken tasoisille,” summaa Borgman harrastuksen etuja.

PEFC-joukkueella Jukolaan

Suunnistuksen kruununjalokivi, Jukolan viesti, käydään kesäkuussa Lahti-Hollolan -alueella. Maailman suurin viestisuunnistustapahtuma kerää jopa 20 000 osallistujaa ympäri maailman liikkumaan suomalaisiin metsiin. Osallistujia löytyy kirjaimellisesti joka lähtöön – maailman kovimmista ammattilaisista kaveri- ja työporukoihin.

Borgman on osallistunut Jukolaan 80-luvun alkupuolelta saakka, säännöllisen epäsäännöllisesti. Tänä vuonna, kuten kahtena edellisenäkin, matkaan lähtee sukulaisista koottu joukkue. ”Joukkueemme on koottu suvun piiristä ja ikähaitarimme vaihtelee 19-58 -vuoteen. Aloite yhteisjoukkueeseen lähti nuorelta polvelta. Tavoitteenamme ei ole tietty sijoitus, vaan hyvä suoritus ja maaliin pääsy,” kertoilee Borgman joukkueen taustoista.

”Ensimmäinen yhteinen kilpailumme oli Lappeenrannassa hirvittävässä myrskyssä – teltta hajosi ja kenttä oli yhtä mutavelliä. Epäillen kysyin nuorisolta, että lähdetäänkö seuraavana vuonna uudestaan ja vastaus oli, että ilman muuta!” muistelee Borgman nauraen ensimmäistä suku-Jukolaansa. ”Nyt kuitenkin tiedämme, mitä odottaa. Säällä on suuri merkitys suoritukseen.”

Mutta kuka tervejärkinen lähtee rämpimään pimeään metsään tuhansien muiden kanssa? ”Ihminen kaipaa haasteita, elämässä pitää olla koettelemuksia,” virnistää Borgman, mutta vakavoituu pohdittaessa suunnistamisen mahdollistamia elämyksiä. ”Aamuyö metsässä, kun luonto alkaa heräillä – linnut laulavat, maa tuoksuu ja usva leijailee ilmassa. Se on Jukolassa hienointa!”

Borgmanien sukujoukkue on tämän vuoden Jukolan viestissä myös PEFC-joukkue, jonka valmistautumista kilpailuun seuraamme pitkin kevättä ja alkukesää.

Lue myös:
Suomen Suunnistusliitto ry PEFC Suomen jäseneksi