PEFC Suomen syyskokous on valinnut Kimmo Tiilikaisen yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi
21.12.2021
PEFC Suomen syyskokous on valinnut maatalous- ja metsätieteiden maisteri Kimmo Tiilikaisen yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi. Tiilikainen on Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtaja ja toiminut vuosina 2003-2019 kansanedustajana ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana 2011-2015. Lisäksi Tiilikainen on toiminut ympäristöministerinä, maa- ja metsätalousministerinä sekä myöhemmin asunto-, energia- ja ympäristöministerinä 2017–2019.
Tiilikainen seuraa tehtävässä maatalous- ja metsätieteiden maisteri Christina Gestriniä, joka on toiminut PEFC Suomen hallituksen puheenjohtajana vuosina 2018-2021.
”Vastuullisuuden ja kestävyyden merkitys kasvaa yritysten toiminnassa ja kuluttajien ympäristötietoisuus lisääntyy. Metsillä on merkittävä rooli YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamisessa. PEFC tarjoaa mahdollisuuksia vaikuttaa Suomen metsien kestävän käytön lisäksi myös maailmanlaajuisesti kansainvälisen yhteistyön verkoston kautta. Olen iloinen päästessäni edistämään kestävää metsätaloutta”, Kimmo Tiilikainen toteaa.
Uusi hallituksen puheenjohtaja aloittaa kaksivuotisen kautensa 1. tammikuuta 2022.

Kuva: Otso Alasko