PEFC Suomen puheenjohtajan kannanotto
21.6.2021
*Artikkeli julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa 16.6.2021
Jos PEFC:n kriteerityötä moittineet olisivat saaneet kaikki vaatimuksensa läpi, moni muu olisi lähtenyt, sanoo Suomen PEFC:n puheenjohtaja Christina Gestrin.
Metsätalouden PEFC-sertifikaatti on viime ajat ollut kovan piikittelyn kohteena. Ensin valtion ely-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen (Syke) edustajat irtisanoutuivat näyttävin sanankääntein sertifikaatin päivitystyöstä. Vanavedessä seurasivat saamelaiset, ja sen jälkeen ympäristöjärjestö Luonto-Liitto valitsi PEFC:n vuoden anti-luonto -palkintonsa saajaksi.
Sanansäilän tuiskeessa puurot ja vellit ovat kuitenkin harmittavasti menneet sekaisin. Muun muassa se, etteivät ely, Syke tai saamelaiskäräjät ole varsinaisia PEFC:n jäseniä – eivätkä ne siten ole voineet irtaantua siitä.
Suomen PEFC:n puheenjohtaja Christina Gestrinillä vaikuttaa kuitenkin olevan paksu nahka: hän ei usko kuluneen kevään tapahtumien heikentävän PEFC:n uskottavuutta pitkällä aikavälillä.
”Kestämme kyllä kritiikin”, hän vakuuttaa.
”Nämä tahot ovat olleet mukana neuvottelemassa PEFC:n uusia kriteerejä valmistelleessa erillisessä, määräaikaisessa työryhmässä. Työssä on ollut mukana yli 60 eri tahoa. Kaikki ovat olleet tervetulleita sinne”, Gestrin selventää.
Varsinaisessa PEFC:ssä on 16 jäsenorganisaatiota.
Jos yli 60 osallistujasta muutama kokee, ettei voi allekirjoittaa kompromissina valmisteltuja päätöksiä, se ei ehkä ole suuri yllätys. Sen sijaan Gestriniä yllätti valtion edustajien toimintatapa. Asiasta laadittiin huomiota herättänyt tiedote ja muistio, jota on jaettu EU-komissioon asti.
”Viranomaisten tehtävänä on asiantuntijuus ja lainsäädännön valvonta. Se, miten he kertoivat mielipiteitään ja miten asiasta tiedotettiin, on rooli, joka ei kuulu valtion edustajille. Moni on kokenut, ettei tiedottaminen ollut asiallista.”
Gestrin harmittelee, etteivät ely tai Syke myöskään halunneet palata neuvottelupöytään, vaikka sitä heille ehdotettiin.
”Suomalaiset viranomaiset ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita. Toivottavasti he myös jatkossa osallistuvat kehittämiseen asiantuntijaroolissa. On tärkeää, että luottamus säilyy.”
Sinänsä standardityöryhmä on Gestrinin mukaan tehnyt hyvää työtä. Standardissa määritellään esimerkiksi, kuinka paljon ja millaisia säästöpuita hakkuissa tulee jättää ja miten vesistöt huomioidaan suojavyöhykkeillä.
Gestrin korostaa, että sertifiointi on jatkuva prosessi. Vaatimuksia muokataan säännöllisesti: kenenkään ei kannata tuudittautua tai tuskastua nykytilanteeseen. Muutoksia tulee väistämättä. Selvää on myös, ettei kukaan voi sanella sääntöjä, vaan lopputulos on aina kompromissi.
”Jatkossa pitää vastaavassa prosessissa vielä vahvemmin heti alussa korostaa, että kyseessä on neuvotteluprosessi. Mikään taho ei voi saada kaikkia tavoitteitaan läpi, mutta kestävää metsätaloutta edistetään.”
Ely ja Syke katsoivat vain ekologista puolta, mutta sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys ovat myös tärkeitä.
”Ei voida huomioida vain ekologista kestävyyttä. Jos näin olisi tehty, olisi tullut monta muuta tahoa, jotka eivät olisi voineet hyväksyä uusia kriteerejä.”
Ely-keskus ilmoitti irtisanoutumistiedotteessaan, ettei PEFC:tä pitäisi markkinoida ekologisesti kestävänä. Gestrin on asiasta eri mieltä.
”Kansainvälisesti katsoen suomalainen metsänhoito on ekologisesti korkeatasoista. PEFC on tae siitä, että laissa määrätyt vaatimukset ylitetään.”
Myös PEFC:n iso peittoprosentti, noin 90 prosenttia Suomen metsäalasta, tuo vaikuttavuutta. ”Kun tavoitteet ylittävät lain minimivaatimukset, sillä on toki positiivisia vaikutuksia.”
Gestrin on toiminut kolme vuotta Suomen PEFC-yhdistyksen puheenjohtajana. Itse asiassa hän jos kuka ymmärtää Luonto-Liiton lähettämän siilinpiikin päälle, sillä hänen ensimmäinen työpaikkansa oli Natur och miljö -ympäristöjärjestössä. Sen jälkeen hän on työskennellyt myös ympäristöministeriössä ennen kansanedustajauraansa. Gestrin on opiskellut yliopistossa pääaineenaan ympäristönsuojelua.
Metsäsertifiointijärjestön puheenjohtajuus on ollut hänelle mielekäs tehtävä.
”Nyt kun teen ihan toisenlaista työtä, tämä on ollut hyvä tapa olla mukana luontoon ja ympäristöön liittyvissä asioissa.”
Metsänhoidon arkisia asioita pohditaan myös Gestrinin kotona, missä puoliso Rikard Korkman pyörittää päävastuullisena maa- ja metsätilaa. Tila sijaitsee Espoon ja Kirkkonummen rajamailla. Gestrinillä on 25 kilometrin työmatka kotoa Helsingin keskustaan. Matka taittuu sujuvasti puolessa tunnissa julkisilla kulkuneuvoilla.
”Vielä 1970-luvun loppupuolella mieheni isoäidillä on ollut lehmiä”, Gestrin kertoo espoolaisesta sukutilasta.
Tilan erikoisuutena on omenanviljely: kasvatuksessa on noin tuhat omenapuuta. Niitä myös vuokrataan kuluttajille.
Kiperät metsäneuvottelut ovat kotiympyröissäkin tuttuja, sillä perheen jälkikasvu on Gestrinin mukaan varsin valveutunutta väkeä.
”Keskustelemme asioista paljon, mutta muuten toimin itse tilalla lähinnä työntekijänä”, Gestrin määrittelee.