Pakettiautojen varustamisessa vaneri on PEFC-sertifioitua 

8.12.2020

Koskisen Oy on yli sata vuotta puualalla toiminut perheyritys. Koskisen pitkälle jalostetut koivuvanerituotteet valmistetaan suomalaisesta puuraaka-aineesta. Pyrimme minimoimaan toiminnastamme aiheutuvan kuormituksen ympäristölle, sitoudumme kestävän metsänhoidon periaatteisiin ja satsaamme ekologisten tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen. PEFC-sertifikaatti varmistaa, että puu tulee vastuullisesti hoidetuista metsistä. Meillä on ollut PEFC sertifikaatti vuodesta 2001. Asia tuli esille ISO-järjestelmän sertifiointien yhteydessä käydyissä keskusteluissa ja haluamme olla edelläkävijä myös ympäristöasioissa,  Jarmo Ahonen Koskisen Oy:ltä kertoo. 

Toimitamme räätälöityjä vanerituotteita vaativille markkinoille, mm. Keski-Eurooppaan, Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan. 

Suomalainen koivuvaneri on haluttua maailmalla. Vaneri on kestävä ja vahva materiaali esimerkiksi laivoihin tai rakennustyömaille tellinkilevyihin. Vaalea koivupinta soveltuu hyvin sisustukseen ja koristeellisuutta edellyttäviin käyttökohteisiin seinä- ja kattolevyiksi. Mutta harva tulee ajatelleeksi, että suomalaista koivuvaneria käytetään myös pakettiautojen sisustukseen ja trailereiden rakentamiseen.  

Pakettiautojen valmistuksessa ajat ja varustelussa vaneria käytetään lattiasta aina kattoon saakka. Vaneri pinnoitetaan aina asiakkaan tarpeen mukaisesti. Lattioissa vaneri on yleisimmin liukuestekuvioitua harmaata koivuvaneria ja seinissä sileäpintaista. Vanerilevyn paksuudet vaihtelevat neljästä millimetristä reiluun senttiin. Vaneri suojaa hyvin auton sisäpintoja ja toimii hyvänä äänieristeenä. Lattian liukuestepinta takaa pakettiauton käyttäjälle turvallisen ympäristön työskennellä.

”Koskisella on Puolassa oma yksikkö, joka työstää Järvelässä valmistetut levyt ajoneuvokohtain piirustusten mukaan. Sieltä ne levyt päätyvät Keski-Euroopan markkinoille”, Ahonen tiivistää. 

”Vastuullisuus on merkittävä osa kaikkia prosessejamme sekä logistista ketjuamme. Hankkimamme puu hyödynnetään lähes 100-prosenttisesti, minkä ansiosta prosessissa syntyvän jätteen määrä on käytännössä olematon. Vastuullisuusajattelumme koskee jokaista koskislaista, ja edellytämme sitä myös kaikilta sidosryhmiltämme. Jalostamme suomalaisesta puusta aikaa kestäviä tuotteita, joihin hiili sitoutuu vuosikymmeniksi eteenpäin.” 



Group 12 Created with Sketch.