Kestävä metsänhoito turvaa tulevaisuuden suunnistusmaastot

12.6.2019

Ennätysmäärä suunnistuksen ystäviä suuntaa kesäkuussa Kangasalan maastoihin kokemaan Jukolan taikaa. Olennainen osa maailman suurimman viestisuunnistustapahtuman ainutlaatuista ilmapiiriä on se, että osallistumaan ovat tervetulleita kaiken tasoiset urheilijat – suunnistustaustaan katsomatta. Samaan maastoon mahtuvat niin ammattilaiset kuin kuntoilijatkin, esimerkiksi erilaisten työporukoiden osallistuminen Jukolaan on nostanut suosiotaan.

Yksi työtoverien muodostama porukka tulee Metsähallituksesta. Metsähallituksen tehtävä on huolehtia valtion metsistä, joten metsä on ainakin työn kautta tuttu ympäristö tälle joukkueelle. ”Metsähallituksella on perinteisesti ollut vähintään yksi joukkue Jukolassa. Tälle vuodelle saatiin mukavasti joukkueet sekä Jukolan että Venlojen viestiin”, iloitsee joukkueen puuhamies, aluepäällikkö Raimo Itkonen.


Suunnasta neuvottelemassa Venla-joukkue ja muita Metsähallituksen työntekijöitä – takana keskellä Hanna Soinne, keskellä Hanna Kocher, oikealla etualalla Aino Ollilla ja oikealla Carita Etelämäki.

Metsähallituksen hallinnoimat valtion metsät kuuluvat PEFC-sertifioinnin piiriin. Tämä tarkoittaa, että metsänhoidossa huomioidaan esimerkiksi monimuotoisuuden, metsien terveyden ja kasvun sekä virkistyskäytön edellytykset. Kestävä metsänhoito on tärkeää, jotta tulevaisuudessakin on metsiä, missä voi suunnistaa ja liikkua. Myös Jukolan viesti suunnistetaan PEFC-sertifioiduissa, yksityisten metsänomistajien metsissä.

Tekoja metsien hyväksi töissä ja vapaalla – Metsähallituksen PEFC-joukkueet viestivät vastuullisuudesta

Metsähallituksesta löytyy runsaasti suunnistajia – harrastaminen tapahtuu mm. seurojen joukkueissa, mutta järjestetään Tikkurilan päätoimistolta käsin välillä yhteisharjoituksiakin. Metsähallituksella on joukkueet sekä illan hämärtyessä käynnistyvässä Jukolan viestissä että päiväsaikaan suunnistettavassa Venlojen viestissä.Venla-joukkueemme innostui osallistumaan, kun kartoitin kiinnostusta tapahtumaan Intranetissämme. He lähtevät hakemaan erityisesti elämyksiä ja uusia kokemuksia. Tämä heijastaa ehkä yleisemminkin Jukolan viestin nykyistä kehityssuuntaa ja kasvua”, Itkonen pohtii.

Metsähallituksen joukkueet edustavat tyypillisiä työpaikkajoukkueita – osallistujia on kirjaimellisesti joka lähtöön. ”Porukan suunnistustausta vaihtelee melkoisesti. Itse taidan olla ”vihkiytynein” – minulla on kilpasuunnistustaustaa takavuosilta ja tuleva Jukolakin on minulle jo 41. Joukkueessamme on muitakin aktiivisia suunnistuksen ja polkujuoksun harrastajia. Lisäksi on vähän vähemmän harrastaneita tai myöhemmin lajin pariin eksyneitä”, kuvailee Itkonen kisaajien erilaisia lähtökohtia.

Entä mitä odotuksia joukkueella on tämän vuoden Jukolaan? ”Erämaista maastoa ja mielenkiintoisia suunnistuselämyksiä”, summaa Itkonen joukkueen puolesta. Metsähallituksen joukkueet tunnistaa tapahtumassa vihreistä PEFC-paidoista.

Group 12 Created with Sketch.