Jukolan yhdistävä voima

25.6.2019

Kesäkuun puolessa välissä vietettiin suunnistuskesän kohokohtaa, Jukolan viestiä, jota pihkaniskat odottavat jopa yhtä kuumeisesti kuin lapset jouluaattoa. Tänä vuonna juhlat järjestettiin Kangasalan Heponiemen pelloilla 71. Jukolan – ja 42. Venlojen viestin merkeissä.

Jukolasta on tullut vuosi toisensa jälkeen aina vain suurempi ja tänä vuonnakin kilpailualueelle odotettiin jopa 50 000 ihmistä. Sijainti keskeisellä paikalla Etelä-Suomea mahdollistikin taas uudet ennätykset ja osallistujamäärät nousivat jo reippaasti yli 20 000 suunnistajan. Kangasala-Jukolaan oli ilmoittautunut joukkueita 23 eri maasta. Tapahtuma tarvitsee nykyisin jo sellaiset puitteet, että Jukola-koneisto onkin päättänyt, että Jukolaa ei tulevaisuudessa enää pelloille järjestetä.

Tämän vuoden kilpailuareena jäänee siis historiaan viimeisenä pellolle rakennettuna kilpailukeskuksena. Kolmen vuoden takaisesta Lappeenrannan kura-Jukolasta oppineena lähivuosien Jukola-kylät nousevat vankoille maaperille lentokentälle ja raviradalle.

Monen on vaikea kuvitella sitä työtuntien määrää, mikä tehdään tätä yhtä viikonloppua varten. Viiden vuoden uurastus on melkoinen pienelle seuralle; talkooväen, yhteistyökumppaneiden sekä maa- ja metsänomistajien kanssa tehty yhteistyö vaativat kaiken kaikkiaan merkittäviä ponnistuksia.

Vaikka Jukolan ympärillä pyöriikin jo melkoinen sirkus, niin silti tärkein osa Jukolaa on edelleen sen päänäyttämö eli suunnistusmaasto ja se vaatii hyviä yhteistyökumppaneita. Tänä vuonna suunnistajat juoksivat Kangasan korpimaastoissa monen kymmenen metsänomistajan PEFC-sertifioiduissa metsissä ja PEFC olikin varsin näkyvästi esillä tapahtuman yhteistyökumppanina omalla ständillään ja VIP-teltassa. Lisäksi jokainen suunnistaja sai käteensä PEFC-sertifioidulle paperille painetun Jukola-kartan.

Jukolasta on vaikea puhua ylistämättä tapahtuman tunnelmaa. Usein puhutaankin Jukolan taiasta ja suunnistajaväki puhuu jopa suunnistajan joulusta. Jukola etsii vertaistaan – metsän siimekseen voi sujahtaa niin mies kuin nainen, nuori tai vanha, yhtä hyvin vauhdikas kilpasuunnistaja kuin lyhyemmällä askeleella etenevä veteraanikin ja kaikilla on mahdollisuus omalla tavallaan kokea se kuuluisa Jukolan taika.

Jukola ei olekaan pelkästään eliittisuunnistajien kisailua kiertopalkinnoista, vaan tapahtuma on lisännyt vuosi vuodelta suosiotaan myös harrastelijoiden joukossa. Jukolan viikonloppua varten moni uusi kokoonpano on syntynyt, kun joku on ryhtynyt kokoamaan yhteen urheilullisen ystävä-, opiskelija- tai työpaikkajoukkueen, vaikka suunnistus ei ole aikaisemmin yhdistävä tekijä ollutkaan. Jukolan viestillä on merkillinen voima yhdistää ihmisiä viettämään suunnistuksentäyteistä kesäpäivää ja -yötä.

Yksi Kangasalan Jukolaan osallistuneista joukkueista oli vihreissä PEFC-paidoissaan liikkunut Metsähallitus. Iloisen naurun ja puheensorinan keskeltä sain selvitettyä, että joukossa oli yhden Jukola- ja kahden Venla-joukkueen verran konkareita ja ensikertalaisia. Yksi joukkue saapui paikalle myös Ruotsista.

Tiimin sparraajaksi ja henkiseksi tueksi esittäytyi Jukola-konkari, jyväskyläläinen Raimo Itkonen. Tänä vuonna omassa seurajoukkueessaan juossut Raimo kertoi viime vuonna joukkueen sijoittuneen Jukolassa hienosti sijalle 457. Tämän vuoden tavoitteista puhuttaessa joku heitti ilmoille voiton ja joukkue räjähti hersyvään nauruun. Monet Jukolat juossut Heikki Savolainen heittäytyi kuitenkin realistisemmaksi ja ilmoitti yhteiseksi tavoitteeksi saada kaikille hyväksytty suoritus. Seuraavassa lauseessa kyllä vilahti pieni kilpailuhengen nostatus, kun Heikki kertoi, että pientä kilpailua on kuitenkin muiden metsäalan joukkueiden kanssa.

Viestin ensikertalaisiksi ilmoittautuivat Venlojen viestin ankkuriosuuden juossut Hanna Kocher ja Jukolan viestin neljättä osuutta vienyt Jussi Järvinen. Molemmat kiittävät työkaverinsa työpaikalla antamaa suunnistusoppia. Pitkään polkujuoksua harrastanut Hanna on opetellut suunnistamaan vasta tämän vuoden puolella, ensin suunnistuskurssilla ja sitten kortteli- ja iltarasteilla. Opit olivatkin menneet hyvin perille, sillä Hanna ankkuroi joukkueensa maaliin nostaen sijoituksia mukavasti.

Metsähallituksen suunnistajat kiittivät hyvää yhteishenkeä ja naureskelivat, että työpaikalla on jo pitkään hehkutettu Jukolaa. Työkaverit ovat muistuttaneet päivittäin, kuinka monta päivää on Jukolaan ja muutenkin työpaikalla on kannustettu mukavasti tapahtumaan osallistuvia. Ilmassa oli selvästi jännitystä, mutta myös mukavaa yhdessä tekemistä ja olemista. Mikä sitä on viettäessä kesäpäivää Kangasalla nauttien hyvän työporukan kanssa yhdessä suunnistuksesta ja luonnosta?

Sunnuntaiaamuna käyn vielä kyselemässä tunnelmia suunnistussuorituksista ja Jukolan yöstä. Tavoitteet on saavutettu ja armeijan teltasta vastailee kuulumisiaan väsynyt, mutta varsin innostunut joukko Jukolan kävijöitä. Tiedän kysymättäkin, että nyt on Jukola tehnyt taikansa ja ensikertalaisetkin saaneet Jukola-pureman. Kysyn kuitenkin, pitääkö ensi vuonna lähteä Jukolaan? Teltasta kuuluu yhteen ääneen ”Rovaniemelle mennään!”

Teksti ja kuvat: Marjo Lalli