Huonekaluvalmistaja Puulon uskoo kotimaisuuteen ja kovaan työhön

28.10.2018

Puuseppä Jaakko Järvi kehottaa puhelinhaastattelusta sovittaessa yrittämään uudestaan, jos hän ei pajan hälinästä johtuen vastaa ensimmäisellä kerralla. Yksi huonekaluvalmistaja Puulonin omistajista on tottunut käärimään hihat siitä lähtien, kun osti yrityksen kahden ystävänsä, Tomas Nordströmin ja Olli Hietajärven, kanssa pian puuartesaaniksi valmistumisen jälkeen vuonna 2015. Tarina on suomalaisessa huonekaluteollisuudesta valitettavan tuttu – kun jatkajaa ei löydy, niin yritystoiminta hiipuu. Nuoret yrittäjät eivät kuitenkaan epäröineet tarttua haasteeseen ja astua perinteikkään huonekaluvalmistajan puikkoihin edellisen omistajan siirryttyä sivuun.

Puulon on erityisesti tunnettu tuoleista, pöytäryhmistä ja sohvapöydistä – mutta skaala on laaja; yritys valmistaa huonekaluja aina valmiista designista alihankintatyönä tehtäviin komponentteihin. Valikoima laajeni edelleen, kun Puulon osti päiväkoti- ja koulukalusteita valmistavan Aarnon Puun liiketoiminnan vuonna 2016. Samalla yrityksen omistajapohjassa tapahtui muutoksia – mukaan tulivat muotoilija Risto Luoma ja yrittäjä Markku Pelkonen. ”Vahvuutemme on ehdottomasti tuotevalikoiman monipuolisuus, mikä lisää työn mielekkyyttä ja mahdollistaa laajan asiakaskunnan,” kuvaa Järvi.

Nuoret puuartesaanit halusivat tehdä huippudesignia – työskentelevät nyt Eero Aarnion kanssa

Kunnianhimottomiksi Puulonin kolmikkoa ei voi syyttää – ensitöikseen he pohtivat kenen menestyksekkään muotoilijan kanssa he haluaisivat tehdä yhteistyötä. ”Ensimmäiseksi mieleen tuli  jo edesmennyt Alvar Aalto, mutta seuraavaksi listalla oli Eero Aarnio – siispä soitimme hänelle,” naurahtaa Järvi. Nuorten puuseppien innokkuus vakuutti muotoilijagurun ja nykyään Puulon valmistaa Aarnion suunnittelemia tuoleja.

Korkeasta tavoitetasosta kertoo myös Järven henkilökohtaiset ansiot – hän on puusepän taidon Euroopan mestari vuodelta 2016. Saavutus noteerattiin valtionjohtoa myöten ja viime marraskuussa Järvelle kolahti postiluukkuun kutsu Linnanjuhliin. Mutta mikä tekee hyvän puusepän? ”Kärsivällisyys, rauhallisuus ja kyky ajatella kauaskantoisesti ovat puusepän tärkeimpiä ominaisuuksia,” hän summaa.


© Skills Finland/Mathias Falk

Osoita puun vastuullinen alkuperä Puuteollisuusyrittäjien ryhmäsertifikaatilla

Puulon liittyi – yhdessä kolmen muun puu-alan yrityksen – Puuteollisuusyrittäjien hallinnoimaan tuottajaryhmään ja sertifioi puutavaransa alkuperän seurannan PEFC:n vaatimusten mukaiseksi. ”Useammalta asiakkaaltamme tuli kyselyitä puun alkuperästä, joten sertifikaatilla voimme osoittaa sen yhteistyökumppaneillemme luotettavasti,” Järvi selventää.

Puuteollisuusyrittäjät tarjoaa jäsenilleen mahdollisuutta PEFC-sertifiointiin. Kustannustehokas ryhmäsertifiointimalli sopii erityisesti pienille yrityksille, joille sertifikaatin hankkiminen saattaa olla resurssikysymys. ”Puuteollisuusyrittäjät ry lähti rakentamaan PEFC-ryhmää yhden ryhmässä olevan vientiyrityksen pyynnöstä. Viennissä metsäsertifikaatilla on suuri merkitys, mikä tulee kasvattamaan sertifioinnin merkitystä myös Suomessa. Ryhmään pääsee mukaan joko kotisivujemme kautta tai ottamalla minuun yhteyttä. Ja liittyä voi koska vain,” vinkkaa ryhmää hallinnoiva Janne Liias Puuteollisuusyrittäjiltä.

Ota yhteyttä Puuteollisuusyrittäjät ry:hyn