Christina Gestrin PEFC Suomen puheenjohtajaksi

13.12.2017

PEFC Suomi – Suomen Metsäsertifiointi ry:n syyskokous päätti yhdistyksen hallitusvalinnoista sekä linjasi vuoden 2018 toimintaa.

Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Christina Gestrin valittiin hallituksen puheenjohtajaksi kaksivuotiskaudelle 2018-19. Hän on toiminut kansanedustajana vuosina 2000-2015 ja sitä ennen peruspalveluministeri Eva Biaudetin sekä EU- ja ulkomaankauppaministeri Ole Norrbackin erityisavustajana.

Toiminnan painopisteinä on sidosryhmien kanssa yhdessä tehtävä työ metsien sekä sen tarjoamien tuotteiden ja palveluiden piirissä sekä kansainvälisen PEFC:n puitteissa tehtävä kehittämistyö. Toiminta toteuttaa yhdistyksen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumusta ”Suomi, jonka haluamme 2050” ‑tavoitteiden saavuttamiseksi.

Vuonna 2018 yhdistyksen toimintaa ohjaa kahdeksanhenkinen hallitus. Yhdistyksen jäseninä on yhteensä 16 metsänomistajia, metsästä toimeentulonsa saavia, tuotteiden valmistusta ja kauppaa sekä metsien monikäyttöä ja nuorisotyötä edustavaa tahoa.

PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää metsätaloutta kaikkialla maailmassa. PEFC-sertifiointi asettaa metsänhoidolle vaatimuksia liittyen esimerkiksi metsien monimuotoisuuden turvaamiseen, metsien terveyden ja kasvun ylläpitoon sekä virkistyskäyttöön. Lisäksi PEFC-sertifiointi tarjoaa välineen puuraaka-aineen ja puutuotteiden toimitusketjujen vastuullisuuden osoittamiseen ja seuraamiseen.

Tutustu PEFC Suomen nykyisen ja tulevan hallituksen kokoonpanoon täältä.